Yön yli -vaellus Sumatran viidakossa

English translation available soon.

Huhtikuun kymmenes päivä valkeni Bukit Lawangissa, pohjois-Indonesiassa kuumana ja kosteana. Heräsin bungalowissamme jo aikaisin kuumuuteen ja pihalla kurnuttaviin sammakoihin ja jo tutuksi tulleeseen kukkoon, joka ilmaisi aamun saapuneen komean kiekaisun saattelemana. Vatsan pohjalla kipristeli. Tänään on se päivä, kun tulemme patikoimaan Sumatran viidakossa ja yöpymään siellä. Tulen kokemaan jotain, mikä on tavallaan tuttua (vaeltaminen ja telttailu) mutta samalla niin erilaista, kun mikään aiemmin kokemani (Sumatran viidakko). Minulla ei onneksi ollut vielä mitään käsitystä, mitä seuraavat 24 tuntia tulisi pitämään sisällään. Onneksi, sillä toivon, että voitte pystyä kuvittelemaan kertomani perusteella kaiken sen kuumuuden, fyysisen kuormituksen ja myös upeiden näkymien ilotulituksen, jonka me Sumatran viidakkovaelluksellamme koimme.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kengät ja rinkka saatu Salaisesta Agentista

Aloitimme aamumme aamiaisella, samaan tapaan kuin joka aamu, valitsemalla joko toastin tai pannarin. Tähän lisäksi saimme tuoreita passionhedelmiä, ananasta, banaania ja mandariineja, sekä Indonesialaista ”kopia”, joka maistuu kyllä kahville, mutta on kuitenkin hieman erilaista. Kaadoimme kahviimme runsaasti kondensoitua maitoa ja sokeria, sekä aloimme hotkia pannareita ja paahtoleipiä hyvällä ruokahalulla, sillä energiaa tänään tarvittaisiin. Pohdimme molemmat hieman jännittyneinä päivän kulkua. Tänään oli aika luopua sukattomasta elämästä ja kiskaista bambusukat ja vaelluskengät jalkaan. Siitä huolimatta, että reitille suositeltiin pitkiä housuja, laitoimme molemmat lyhyet. Päivä oli jo aamulla niin kuuma, että ei ollut kahdella suomalaisella puhettakaan pitkistä housuista

Mulla oli mukana kaksi Epipen-adrenaliinikynää allergisen reaktion varalta, riippumatto köysineen, särkylääkkeitä, vaihtovaatteet, kolme litraa vettä, paperia, matkapäiväkirja ja kynä, pyyhe, kamera, lompakko ja passi, sekä sandaalit taukokengiksi. Nyt kun katson jälkeenpäin tuota tavaramäärää niin en voi olla miettimättä, että miten ihmeessä se painoi noin kahdeksan kiloa. Joko olen unohtanut mitä mulla oli mukana noiden lisäksi, tai sitten mulla vaan oli painavaa tavaraa. Joka tapauksessa, rinkka ei alkumatkasta tuntunut painavan, mutta loppumatkasta se painoi _todella_ paljon. Mukaan olin saanut vaelluskengät Salaisesta Agentista, myös mukana ollut rinkka oli saatu sieltä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kengät ennen (lopussa jälkeen-kuva, jossa on nähtävissä hieman erinäköiset popot)

Lähdimme vihdoin matkaan majoituksemme henkilökunnan kanssa mopokyydillä. Jep, mopokyydillä. Olin Medanista tullessa nähnyt millaista on Sumatralainen mopokulttuuri, ja voin sanoa, että Suomen vastaava ei todella vedä vertoja tälle. Ensihoitajana suljin kyydissä joskus silmäni, sillä olin varma että kohta kolisee. Kypärähän on tässä maailman kolkassa vain tiellä, koska siitä tulee turhaa ilmanvastusta ja se hidastaa vauhtia. Tiet on paikoin niin huonossa kunnossa, että olin vähintäänkin varma, että kaadumme kun iso kivenmurikka vierähtääkin pois alta. Selvisimme kuitenkin ehjinä Bukit Lawangin keskustaan lähtöpisteelle. En ole ikinä tässä maailmassa ollut niin varma, että kuolen nämä vaelluskengät jalassa tänään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Keskustan sokkeloisilta kujilta ilmestyi kohta meidän porukkamme. Matkassa olisi tänään me, kaksi suomalaista, kaksi liettualaista, aviopari Simonas Tilindis ja Egle Tilindiene, sekä meidän viidakko-oppaamme Jungle NangNang ja Dieky Uan. Kun porukka oli kasassa ja oli aika aloittaa vaellus, pysähdyin hetkeksi ihmettelemään tätä hetkeä. Seisoin siinä riippusillan juurella paahtavan kuumassa auringossa ja kuuntelin takaani kuuluvaa kaupungin hälinää. Katsoin edessäni pauhaavaa kuohuvaa koskea ja jylhää riippusiltaa, jonka askelmat näyttivät vähintäänkin remonttia vaativilta. Sisälläni kupli jännitys tulevasta. Olin kiitollinen tästä hetkestä, tämän minä muistan elämäni loppuun saakka.

Lähdimme porukalla sopivan verkkaiseen tahtiin patikoimaan kohti Gunur Leuserin kansallispuistoa, jossa viihtyy monimuotoinen kattaus viidakon kasveja, eläimiä ja ötököitä. Sunnuntaipäivä oli suosittu ajankohta myös paikallisilla lähteä patikoimaan kansallispuistoon. Kansallispuiston portilla miehen kanssa poseeratessamme olimmekin kovaa valuuttaa paikallisille, sillä paikallinen toisensa jälkeen halusi myös tulla kuvaan kanssamme. Alkumatkasta ihmettelimme mm. puuta, jonka kuoren alta paljastui vieno kanelin tuoksu. Oppaamme halusi, että painamme tämän tuoksun mieleemme, sillä se on viidakon tuoksu. Matkalla oli myös useita kumipuita. Niistä paikalliset edelleen keräävät valkoista nestettä puolikkaisiin kookoksien kuoriin, joka aikanaan kuivuu kumiksi. Oppaamme myös epäili, että Indonesiassa on niin paljon väkeä sen takia, että kumipuita on keksitty hyödyntää verrattain myöhään, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pahoittelut laadukkaasta kuvanmuokkauksesta, mies ei tahdo kasvojansa nettiin, ja tämä on paras mihin Lightroomilla pystyin 😉

Meille oli jo hyvin pian lukuisien nousujen ja laskujen jälkeen selvinnyt, että tästä ei todellakaan tule helppoa. Olimme nähneet ensimmäisen orankiemon poikasineen jo aika pian portista tulon jälkeen, mutta muut orangit ja apinat ovat syvemmällä viidakossa. Tuntui ihan uskomattomalta nähdä oranki niin läheltä. Ne ovat niin paljon meidän kaltaisiamme, että se on jopa vähän pelottavaa. Sumatran orangit ovat pääosin ystävällisiä (lukuunottamatta Mina-orankia), mutta halutessaan voivat purra ihmiseltä käden irti. Se jos mikä herättää kunnioitusta noita eläimiä kohtaan. Taas minulla oli etuoikeutettu olo, kun seisoin siinä puun juurella ja katselin ylhäällä poikastaan hellästi kantavaa orankiemoa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jatkoimme matkaa, ja edessä oli reitin ensimmäinen jyrkkä nousu. Siinä nelinkontin rinkka selässäni käsiä apuna käyttäen kiivetessäni en voinut olla miettimättä, että onko tämä kyseisen ponnistelun arvoinen reissu. Tässä vaiheessa en vielä tiennyt, että samanlaisia nousuja oli vielä edessä lukuisia, ja tulisin menemään fyysisen kuntoni äärirajoille ja niiden yli. Lopulta noin puolen tunnin kiipeämisen jälkeen pääsimme tasamaalle, jossa oli tarkoitus pitää välipalatauko. Oppaamme valmistivat meille maittavan välipalan tuoreista hedelmistä, ja saimme myös palkinnon kiipeämisestä toisessa muodossa: apinat haistoivat tuoreet hedelmät ja tulivat paikalle sankoin joukoin. Siinä me istuimme hedelmiä syöden, ja aavistimme muiden läsnäolon ennen kuin mitään näkyi. Yksi isompi apina tuli lähelle katselemaan, joskos meiltä irtoaisi vaikka ananaksen jämät tai muuta hyvää. Sumatran apinat ovat villejä, mutta kuitenkin tottuneita ihmisiin. Ikävä kyllä ne ovat saaneet ruokaa oppailta, sillä kuten arvata saattaa, joku turisti on joskus mielensä pahoittanut, kun apinoita ei näkynytkään. Hedelmiä antamalla ne tulevat näkyviin ja osaavat myös odottaa niitä saavansa. Tämä on ihan vain turismin ansiota. En oikein osaa sanoa mitä olen siitä mieltä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olimme vaeltaneet jo useita tunteja, minä olin kadottanut ajantajuni ihan täysin. Vaeltaminen on siinä mielessä hyvää puuhaa, että sitä monotonista taaperrusta suorittaessa on aikaa ajatuksille. Oppaamme kyllä tasaisin väliajoin kertoivat meille viidakosta ja sen eläimistä, ja juteltiin me toki retkiseurueenkin kesken, mutta pidin siitä, että oli tilaa olla ihan vain hiljaa ja ihmetellä kaikkea näkemäänsä. Lounas syötiin pahvisista tötteröistä, joiden sisällä oli maukasta Nasi Gorengia. Makasin lounaan jälkeen selälläni ja katselin apinoiden painosta heiluvia puun oksia ja kuuntelin kaikkia niitä erilaisia ääniä, mitä viidakossa kuului.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kevyt hiki

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun puhun nousuista ja laskuista, niin en tarkoita mitään jyrkkää ylämäkeä. Tarkoitan, että jos halusit päästä ylös, jouduit käyttämään sekä käsiä että jalkoja päästäksesi ylös. Jouduit tarttumaan puiden runkoihin ja ihan oikeasti kiipeämään ylös. Ne eivät myöskään olleet mitään pikku nyppylöitä. Nousut ja laskut olivat keskimäärin 400m pitkiä. Siis yksi stadionin juoksurata. Se on hirvittävän pitkä matka mennä nelinkontin kahdeksankiloinen rinkka selässä, 36 asteen kuumuudessa, jossa ei tuule yhtään. En ole koskaan hikoillut noin paljoa. Vettä ja elektrolyyttijuomaa oli juotava ihan koko ajan, ja lähteistä sai onneksi täydennystä pulloon. Join vaelluksen aikana vettä noin kuusi litraa, ja kävin pissalla ensimmäisen kerran kuudelta illalla!

Oppaamme olivat koko alkumatkan kertoneet kauhutarinoita yhdestä Sumatran orangista, Minasta. Mina on kuulemma aggressiivinen, ja hänelle täytyy antaa jotain hyvää, tai hän hermostuu. Minalla on kuulemma arpi otsassa, koska eräs turisti oli kerran lähestynyt Minaa tyhjin käsin, ja Mina ei ollut tätä hyväksynyt. Oranki oli hyökännyt hampaillaan turistiin kiinni, mutta tämä olikin ottanut lanteiltaan viidakkoveitsen, ja lyönyt Minaa otsaan. Oranki ei ollut tästä saanut kuin pienen haavan, mutta turisti oli joutunut sairaalaan tikattavaksi. Tämä oli vain yksi viidakkohuhu muiden joukossa, mutta kieltämättä tarinat saivat puntin tutisemaan. Kun vihdoin tulimme kohtaan, jossa Mina usein liikkuu, olimme kaikki hyvin jännittyneitä, kun näimme ensi vilauksen tästä valtavasta orankista. Annoin kamerani oppaalle, joka käski hermostuneella äänellä meitä menemään kauemmas. Luulen, että kaikki tämä on vain esitystä, mutta oranki on kuitenkin luonnonvarainen eläin, jolla on isot hampaat ja valtavat voimat, joten ei vaadittu paljoa, että koko konkkaronkka lähti luikkimaan vallan nopeasti, kun Mina alkoi meitä lähestyä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mina poikasineen

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En ole kylmän veden ystävä, enkä missään nimessä mene uimaan jos vesi on jääkylmää. Kertonee jostain, että Sumatralla päästyämme luonnonvaraisen pienen kosken ääreen menin välittömästi uimaan, vaikka vesi oli todellakin jääkylmää. Meillä oli molemmilla niin järjettömän kuuma, että jääkylmäkin vesi tuntui ihanalta pelastukselta siihen hetkeen. Menin uimaan vaellusvaatteet päällä, sillä tiesin, että hetken päästä ne ovat jo kuivat ja alkavat kastua hiestäni uudelleen. Hetken taas kuuntelin viidakon ääniä ja katselin sitä vihreyttä ympärilläni. Meillä on maapallolla uskomattoman hienoja paikkoja, ja minä sain kunnian seistä keskellä yhtä niistä. Sumatra oli lumonnut minut jo ensi näkemältä, mutta nyt rakastun siihen yhä enemmän ja enemmän. Liekö kyse fyysisen aktiviteetin tuomista endorfiineista vai hetkellisestä viileän tunteesta, mutta en olisi sillä hetkellä halunnut olla missään muualla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seuraavaksi olikin luvassa taas yksi nousu. Teimme matkaa Sumatra Viewpointille, josta olisi upea 360-asteen näkymä ympäri viidakon. Taas nelinkontin kapuamaan. Olin hikoillut jo rinkkanikin ihan märäksi. Mies tuli perässäni, sillä jalkani olivat niin hapoilla, että askel lipsui kohdassa jos toisessakin. Kerran jalkani lipesikin, mutta olin ottanut liaanista kiinni, ja jäin käsistäni roikkumaan sen varaan. Täällä pitää todella keskittyä kiipeämiseen, jos haluaa selvitä viidakosta ehjin nahoin. Jos keskittyminen herpaantuu, niin voi huonolla tuurilla käydä todella pahasti. Sumatra ei ole paikka, johon voi lähteä leikillä. Täytyy olla joko hyvä kunto tai sisua, mieluiten tietysti molempia. En tiedä kunnosta, mutta sisua minulta kai löytyy. Kun olimme vaeltaneet seitsemän tuntia, kysyi toinen viidakko-oppaamme, että haluanko vaihtaa rinkkani hänen kevyeen reppuunsa. En vaihtanut. Jos olen selvinnyt armeijan täyspakkausmarssista, niin selviän kyllä tästäkin. Olin tosin niin uupunut, että en usko että armeijassakaan koskaan olin fyysisesti noin loppu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Elämäni upein näkymä. Sen takana oli tuhottomasti fyysistä työtä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä näette ihmisen, joka on aivan loppu. Jaloista näkee, että kiivetty on!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Reitin loppu alkoi häämöttää. Saimme valita joko pidemmän ja loivemman reitin, tai lyhyemmän ja jyrkemmän reitin. Yksissä tuumin päätimme valita lyhyemmän ja jyrkän reitin, koska kaikki halusivat vaan äkkiä päästä leiriin. Luvassa oli ruokaa, seurustelua, korttipelejä ja nuotio. Nämä kirkkaana mielessämme lähdimme viimeiselle rutistukselle. Ehdimme laskeutua noin sata metriä, kun oppaamme yhtäkkiä pyytää meitä tulemaan ylös. Kyselimme ihmeissämme, että mitä varten, oletimme heidän pilailevan ja keksineen jonkun hyvän vitsin, sillä ylhäällä olevalla oppaalla oli lehdistä tehty kruunu päässä. Kyseessä ei kuitenkaan ollut vitsi, sillä toinen oppaamme oli erehtynyt alastuloreitistä, ja menimme väärää puolta alas. Siinä vaiheessa kun lähdin kapuamaan sitä pystysuoraa, savista seinämää uudelleen ylös alkoi kyyneleet kihota silmiini. Olin aivan loppu, ja nyt jouduimme vielä etsimään jo kauan kadonneita voimia uuteen ylösnousuun. Kyyneleet valuivat pitkin poskiani sekottuen jo kasvoilla helmeileviin hikipisaroihin, kun kapusin takaisin ylös.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Äkkiä nielin kuitenkin kyyneleeni, sillä koko ajan päässäni oli jyskyttänyt ajatus siitä, että jos nyt kyykkään tänne, niin minua ei pelasta kukaan. Jos en täältä omin voimin pääse pois, niin sitten jään tänne. Kaivelin viimeisetkin voimavarani käyttööni, ja lähdin keskittyneenä viimeiseen laskuun. Jaloissani ei ollut enää voimia, ja ne meinasivat tasamaallakin pettää jo alta. Käsissäni riitti vielä onneksi voimia, ja meninkin alas lähinnä niiden avulla. Katse alas, sopiva puunoksa ja siitä kaksin käsin reipas ote ja laskeutuminen alas käsien varassa. Tämä sama toistettiin niin monta kertaa, että olin alhaalla. Reitti oli siinäkin mielessä haasteellinen, että pohja oli todella savinen, ja siihen oli muodostunut liukkaita ”luiskoja” muiden kulkijoiden kengistä. Nyt täytyi olla todella tarkkana, sillä väsyneenä ja nälkäisenä voi keskittyminen herpaantua todella herkästi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuvitelkaa että olette vaeltaneet painava rinkka selässänne kymmenen tuntia yli kolmenkymmenen asteen lämmössä, jossa on kuumaa ja kosteaa. Vaatteesi ovat ihan läpimärät, koska olet hikoillut niin paljon. Olet edennyt kokonaismatkana vain 12 kilometriä, mutta noussut parhaimmillaan 500 metriä pystysuoraa seinämää ylös, ja hetken päästä mennyt saman matkan alas. Kuvitelkaa, kun opas sanoo sinulle, että ”We have reached our camp, but it’s on the other side of the white-water”. Edessä oli leirejä, joissa istui muita vaeltajia hymyssä suin kysellen meiltä päivämme kulkua. Hymyillen vastasin, että hyvin meni, mutta samalla mietin mielessäni, että miten ihmeessä pääsen tuon kuohuvan kosken toiselle puolen. Jos kaadun, en uimalla pääse mitenkään eteenpäin. Onneksi hätä ei ollut tämän näköinen, sillä rinkkamme sujautettiin muovisäkkeihin ja sidottiin kiinni renkaaseen, ja renkailla myös me pääsimme kosken yli. Kastuihan siinä tietenkin, mutta jo valmiiksi hiestä märkänä se oli vain pelastus.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näkymä meidän leiristä

Vihdoin olimme leirissä. Muistan vieläkin, kun kuvasin minusta ja miehestäni fiilisvideon. Seisoimme siinä 20 sekuntia hiljaa puuskuttaen, ja lopulta sanoin kameralle, että ”Ei, mulla ei ole sanoja. Mut kuunnelkaa tätä koskea ja näitä ääniä”. Fiilis leirissä oli uskomaton. Me teimme sen! Halailimme miehen kanssa onnellisina, fyysisesti aivan riekaleina, henkisesti isoa kokemusta rikkaampina. Kaikista maailman kolkista seisoimme keskellä Sumatran viidakkoa, kuohuvan kosken vieressä. Taivas alkoi kerätä mustanpuhuvia pilviä ja jossain alkoi jo jyristä. Siinä muovin päällä istuessani ja syödessäni porukalla yhteistä illallista en voinut olla kuin hiljaa. Sumatra jätti minut sanattomaksi. Hetken ehdimme juoda kahvia ja pelata tikkuarvoituksia ja korttipelejä, kun alkoi hiljalleen ripsiä. Kello oli noin yhdeksän, kun siirryimme laavuumme pitämään sadetta.

Alkoi hurja ukkonen. Luonnonvoimien edessä ihminen on voimaton, ja se on yksi asia, minkä takia olen hulluna luontoon ja vaeltamiseen. Tekee ihmismielelle hyvää päästää irti kontrollista ja hyväksyä se, mitä luonto tänään tarjoaa. Siirryttyämme laavuumme laitoin hetkeksi pitkälleen. Nukkumapaikka ei ollut kovin kummoinen: patjaa ei ollut käytännössä ollenkaan, ja tyynynä toimi peitto ja pyyhe, sillä päätin kaivaa riippumaton repustani ja nukkua se peittona. Nukahtamiseen mennyt aika lasketaan sekunneissa. Ukkosta, sadetta, koskea, viidakon ääniä ja muiden korttipelejä kuunnellessa uni tuli hyvin nopeasti.

Yöllä tuli jossain vaiheessa jopa kylmä, vaikka illalla oli vielä niin kuuma, että hiki vaan valui, enkä tiennyt miten päin olla. Vedin pitkähihaisen neuleen riippumattokankaan ja itseni väliin, ja taas oli hyvä olla. Välillä heräsin siihen, kun lantion luut painoivat niin paljon kovaa maata vasten, että luulin hetken saavani mustelmia. Kaiken lisäksi jossain vaiheessa herätessäni tajusin, että nyt on kyllä kova vessahätä, mutta olin niin väsynyt enkä halunnut kastua, että sinnittelin aamuun asti.

Aamu valkeni kauniina ja puolipilvisenä. Heräsin ennen muuta porukkaa, mutta leirimme kokki oli jo hereillä ja teki aamiaista. Kello oli siinä kahdeksan ja yhdeksän välillä. Ryntäsin heti ensi töikseni ”jungle toilettiin”, eli puskapissalle. Voitte uskoa miten paljon nauratti, kun tajusin yhden jutun. Kaikista paikoista tällä reissulla, kuukautiseni alkoivat juuri Sumatran viidakossa. No, ei kai siinä sitten, äkkiä takaisin laavulle ja tonkimaan rinkasta tykötarpeita. Koskeen aamupesulle, ja odottelemaan että muut heräävät. Jos selvisin näistä naistenvaivoista armeijassakin leireillä, niin selviän minä täälläkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En tullut ottaneeksi meidän laavun sisältä kuvaa, mutta ulkopuoli oli yhtä vaatimaton, kuin sisäpuolikin

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aamupalaa söimme kosken vieressä puissa keikkuvia apinoita katsellen. Huomasimme, että vastapuolen leiriin oli juuri laskeutumassa orankiemo poikasineen, joten suuntasimme sinne. Tämä oranki ei yhtään ujostellut ihmisiä, ja oppaamme kertoikin, että sama oranki tulee vähän väliä leiriin katsomaan, että mitä on tarjolla. Se oli jopa juonut teetä mukista ennen kuin saavuimme paikalle. Nyt tällä oli pala jätesäkkiä, jonka alla hän keskellä leiriä leikitteli. Poikanen seurasi emonsa puuhia sivusilmällä, ja he järjestivätkin emonsa kanssa meille aamunalkajaisiksi oikein kunnon show’n. Oli upeaa katsoa orankin puuhia ihan läheltä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mies istuu meidän ”ruokalassa” ja ihmettelee maisemia

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Simonas ja pikkuapinat

Kävimme vielä luonnonvaraisella vesiputouksella peseytymässä, ennen kuin oli aika pakata leiri ja kamat kasaan, ja lähteä ”jungle taxilla”, eli laskea koski renkailla kohti loppupistettä. Vesi oli toki jääkylmää, ja nyt kun takana ei ollut fyysistä aktiviteettia, niin olin sanalla sanoen jäässä. Matka renkailla pitkin koskea kesti 45 minuuttia. Maisemat oli aivan järjettömän upeita, ja paikoin viidakko nousi niin korkealle, ettei yhdellä silmäyksellä nähnyt kaikkea. Oppaat istuivat ensimmäisessä ja viimeisessä renkaassa, ja ohjailivat meidän ajoneuvoamme niin, että kaikki varmasti kastuivat. Tukkijoki ei tunnu enää missään tuon jälkeen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meidän viidakko-oppaat ja kokki

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Monitor lizard

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kengät jälkeen…

Lopulta olimme tulleet koskea pitkin hotellille, jossa liettualaiset majoittuivat. Jäimme kaikki tässä pois kyydistä, ja oli haikeiden hyvästien aika. Olimme kokeneet porukalla jotain sellaista, jota muistelemme vielä pitkään, ja joka yhdistää meidät loppuelämäksi. Otimme muistoksi kuvia, ja vaihdoimme yhteystietoja. Me menimme mieheni kanssa hotellin terassille, jossa otimme kahvit odotellessamme kyytiä takaisin majoituksellemme. Sain eteeni kahvikupin, ja terassilta oli näkymä koskelle ja viidakkoon. Siinä hetkessä aika tuntui pysähtyvän. Yritin vielä tallettaa mieleni sopukoihin viimeisiä hetkiä näissä maisemissa. Kohta meitä jo tultiinkin noutamaan, mopokyydillä tietenkin. Kumma kyllä paluumatkalla en enää pelännyt, sillä olin selvinnyt Sumatran viidakosta. Menin luontoon kylään, ja luonto otti minut avosylin vastaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Selätin Sumatran – pystyn ihan mihin vaan

Mainokset

8 kommenttia artikkeliin ”Yön yli -vaellus Sumatran viidakossa

  1. Ihanasti sanottu tuo ’menin luontoon kylään ja se otti avosylin vastaan’ ❤ Voin hyvin uskoa, että on ollut aivan tajuton kokemus. Hyvin pystyit vielä kirjoittamaan fiiliksistäsi niin, että pääsi itsekin niiden makuun. Mahtavaa te, että menitte ja koitte ja kiitos, että sen meille jaoit 🙂

    Tykkää

    • Ihana Milla, kiitos ❤ Yritin parhaani mukaan kuvailla tuota vaellusta, jotta lukijat sais kiinni siitä, mitä ollaan koettu. Ja todellakin koettu isolla koolla! 🙂

      Tykkää

  2. Mieletön kokemus. Komppaan Millaa, hyvin pääsee tunnelmiin mukaan. Oot kyllä aika sisukas sissi, en oo varma olisko miusta tuohon. Toisaalta kokemuksena houkuttelee, mutta täytyy varmaan vähän treenata vaelluskuntoa ensin.

    Tykkää

    • Aivan huikea kokemus kyllä! Sisua multa löytyy, mutta kieltämättä kokemus olisi ollut varmasti hieman nautinnollisempi noin niinkuin fyysisesti, jos sitä kuntoa olis löytynyt vähän enemmän… 🙂

      Tykkää

  3. Ihana juttu, ja komppaan edellisiä tuosta luonnossa kyläilystä. ❤ Ja varsinkin ihanat kuvat. Selailin tänään tätä sun blogia vähän perusteellisemmin ja täytyy todeta, että tosi ihana visuaalisesti (ja tietty muutenkin :D)!

    Tykkää

    • Voi kiitos! Ihana kuulla tommosta palautetta, oon kyllä kieltämättä yrittänytkin tehdä tästä sellaisen, minkälaisia blogeja itsekin tykkään lukea: kiva fontti, kauniit kuvat jne. 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s