Täällä on vietetty pientä hiljaiseloa, sillä life happens. Mulla hajos reissussa polvesta eturistiside, eikä kierukan tilastakaan ole varmaa tietoa. Muutoin reissusta on palauduttu kiitettävästi ilman sen kummempia masisteluja tai kulttuurishokkeja. Vielä on paljon kerrottavaa matkalta, mutta väliin haluan näyttää teille videon meidän kaupunkijuhannuksen saariseikkailusta. Lähdimme ex tempore ystävämme kanssa veneilemään ja päädyimmekin pieneen saareen vähän grillailemaan ja juomaan kauan kaivattuja nokipannukahveja.
Tänään sain kuulla ilouutisia Tampereen ammattikorkeakoulun suunnalta. Minut on hyväksytty lukemaan liiketaloutta, ja koulu alkaa syksyllä. Minusta tulee siis koulun loputtua liiketalouden tradenomi (AMK). Pohjallahan minulla jo on ensihoitaja (AMK)-tutkinto, ja olen tähän asti työskennellyt hoitotason ambulanssissa ensihoitajana. Kädessäni on kuitenkin sellainen vamma, että jotain kevyempää täytyy keksiä. Liiketalouden avulla voin joko yhdistää nämä kaksi ammattia, tai kehittää jotain ihan kokonaan uutta, kenties matkailuun liittyvää?
Tänään on kuitenkin aihetta juhlaan. Pullo Bollingeria on viilentymässä ja rasiallinen suomalaisia mansikoita odottelee kuohuvaa kaverikseen. Ihanaa kesäviikonloppua ihan joka iikalle!
Olimme edellispäivänä saapuneet paahtavan kuumaan Phuketiin, jossa yövyimme ensimmäisen yön. Hymylihakset herkillä ajattelimme tulevaa viikkoamme Koh Racha Yailla, joka myös Raya Yain saarena tunnetaan. Pakkasimme sukelluskamppeita päällimmäisiksi kasseihimme, etsimme vedenpitävän kassin käden ulottuville, ja lähdimme hotelliaamiaisen jälkeen odottelemaan minibussikyytiä kohti Chalongin satamaa, jossa on myös Raya Diversin Phuketin toimisto. Ehdin minibussia odotellessa neulomaan muutaman rivin Takaisin Pintaan -elokuvan sukeltajille lupaamiani sukellushenkisiä Jacques Cousteau -pipoja. Sain muutaman kummastelevan katseen siinä tikutellessani menemään, mutta hei, mun neulominen herättää julkisilla paikoilla niin usein hilpeyttä, että ei tunnu missään. Olin varautunut, ja valinnut bambuiset puikot, niin ei kinnannut tai hiostanut, vaikka lämpotila oli lähellä 35 astetta.
Kuva : Mikko Viertola (pallokala)
Chalongiin päästessämme kävimme vielä hoitamassa muutaman käytännön asian Rayan toimistolla. Oli hauska huomata, miten sukelluspiireissä on porukka niin samanhenkistä. Tulimme heti ihan loistavasti juttuun toimistoporukan kanssa. Niin, ja olihan siellä käytännön asioiden hoitamisen lisäksi tehtävä shoppailuakin. Olen lukenut Asenne surf co.:n toiminnasta netistä ja seuraankin heitä Instagramissa. Kun huomasin, että toimistolla on myynnissä heidän paitojaan, ostin heti siltä istumalta pari paitaa, jotka sopivat ihan loistavasti kuukauden kestävään reissuumme, ja kohta koittavaan Suomen kesään. Mies osti saman yrityksen bambuisilla sangoilla, ja todella päheällä säilytyskotelolla varustetut aurinkolasit. Shoppailujen ja asioiden hoidon jälkeen olikin aika siirtyä kohti satamaa, jossa nousimme speedboatin kyytiin kohti Raya Yain saarta.
Kuva : Mikko Viertola
Heti ensi töiksemme suuntasimme Raya Diversin Raya Yain toimistolle, jossa sovittiin heti seuraavalle päivälle ensimmäiset sukellukset. Meidän sukelluksistamme reissulla vastannut dive instructor Tatu tarjosi heti ensimmäiselle illalle pimeäsukellusta, mutta vasta näin kotona meidät on vallannut valtava harmitus siitä, että ekana iltana jänistimme tarjouksesta, ja se olisi ollut ainoa mahdollinen ilta, sillä muina iltoina virtaukset olivat ensikertalaisille liian kovat pimeäsukellukseen.
Parhaat palat matkapäiväkirjasta kertonevat oleellisen:
4.4.16
Rayan saari on paratiisi maan päällä. Meidän hotellin puoleinen ranta eli Siam Bay on tosi rauhallinen, ainoa miinus klo 9 tulevat kiinalaiset (joita on PALJON), mutta ne onneks lähtee klo 15. Huone oli hieno ja suihkusta tulee lämmintä vettä paineella, wow! Tää on siis toinen päivä Rayalla. Mies koki meduusan koston, kun ei uskonut että ne polttaa, kun Egyptissä ei kuulemma polta. Ei nössö uskaltanut pissata kätensä päälle. Racha seafood-ravintolasta sai onneks viinietikkaa, joka auttaa siihen kuulemma kans. Klo 15 lähetään ekalle dyykille, mua jännittää ihan sikana.
Kuva : Mikko Viertola
5.4.16
Ollaan menty tää päivä NUKU – SYÖ – SUKELLA – LEPÄÄ -kaavalla. Käytiin tänään semmosella coolilla hylyllä. MUSTA ON NYT TULLUT SUKELTAJA! Osaan jo tosi hyvin, enkä olis kurssilla voinut uskoa miten rauhallisesti nykyään sukellan. Haluan vaan koko ajan lisää, mä jaksaisin mennä veteen vaikka heti uudestaan, vaihtais vaan pullon ja taas menoks. Illalla sain jonkun ihmeellisen paniikkikohtauksen, vaikka en oo kun kerran elämässäni sellaista saanut. Avasin kaakaon ja menin pihalle istuun. Alko huimata. Pelästyin sitä ja menin sängylle makaamaan jalat ylös. Sit kävin kerran oksentamassa, mies otti kainaloon ja käytettiin mun 1,5gb paikallisen liittymän netistä puoli gigaa siihen, et kuunneltiin nauhalla olevat salkkarit, ja sit kaikki oli ennallaan. Onneks mulla oli oma ensihoitaja mukana. Mikä lie paniikki. Kai mä pelkäsin et nyt oon saanu jonkun mahapöpön. Nyt editoin sukellustrailerin ja sit meen nukkuun. Öitä!
Kuva : Mikko Viertola
6.4.16
Juteltiin hotellin altaalla pitkä tovi brittipariskunnan kanssa, jotka kehui vuolaasti Malediivejä. Tuntevat Rayaburin omistajan. Nukuin päikkärit ja nyt ootellaan ruokaa. 15.30 päästään taas pinnan alle. Ai että, mä rakastan sukeltamista täällä. Rayan väki ja kanssasukeltaja Mikko on ihan parasta, ihan sellanen fiilis, kun ne olis vaan meidän hyviä kavereita. Seuraavalla sivulle terkut meidän ”jengiltä” kun tultiin after-dive istuun iltaa toimiston ulkopuolelle. (Ne terkut jäävät vain mun matkapäiväkirjaan, mutta voin kertoa, että nämä muistot haluan säilyttää aina).
Kuva : Mikko Viertola
7.4.16
Tänään mentiin aamusta lonkkarilla (pitkähäntävene) sukeltaan. Oli NIIN hienoa! Oltiin aika pitkään 18 metrissä. Vilu tuli kyllä. Mies kuvas meidän ”goprolla”. Illalla käytiin Kon Kare baylla snorklaamassa. Tatulla loppu tänään hommat ja se lähti Phuketiin. Mekin lähetään huomenna. Ikävä tulee.
Viimeisenä päivänä meillä oli suuri kunnia tutustua Raya Diversin perustajiin ja yritystä pyörittäviin ihmisiin. Parhaiten paikalla olleista Raya Diversin ihmisistä jäi mieleen suuri tarinamies Jani Mäkinen, joka on toinen Raya Diversin omistajista. Me sukelsimme koko viikon ns. Raya Diversin lipun alla tietämättä sen kummemmin firman tarinaa. Moni asia näkikin uuden valon, kun kuulin mistä yritys on saanut alkunsa.
Kuva : Mikko Viertola (kivikala)
Elettiin vuotta 2000, kun saarella asunut Garry pyöritti saarella Jungle Bungalows -nimistä majoitusyritystä. Janne Miikkulainen, yksi Raya Diversin omistajista ja hallituksen puheenjohtaja vietti myös talveaan Raya Yailla, ja he alkoivat yhdessä pyörittää sukellusfirmaa. Lopulta he päättivät perustaa kokonaisen sukelluskeskuksen. Tässä vaiheessa Mäkisen Jani hyppäsi kuvioihin mukaan. Näin Raya Divers oli saanut alkunsa Raya Yain saarella. Garry lopetti vuonna 2012.
Jani Mäkinen ei ollut tätä ennen koskaan käynyt Thaimaassa, eikä sukeltanut. Hän opetteli sukeltamaan Thaimaassa. Hänen äitinsä oli vakaasti sitä mieltä, että kouluun olisi mentävä, mutta Jani uskoi Raya Diversiin ja jäi sille tielle. Sillä tiellä hän on edelleen.
Saarella ei silloin ollut juuri mitään. Kuvioissa oli kolme nälkäistä miestä, jotka halusivat kasvattaa ja kehittää yritystä mahdollisimman oikeaan suuntaan. He pistivät rahansa yhteen, ja ostivat näillä rahoilla neljät sukellusvarusteet. He ostivat myös machetet, joilla tehtiin tilaa teltoille, joissa he asuivat ensimmäisen vuoden. WC ja suihku rakennettiin, mutta muuten miehet asuivat lähinnä teltoissa keskellä viidakkoa. Mielestäni tämä kertoo todellisesta sitoutumisesta ja omistautumisesta, ihan uskomatonta. Viimein, kun saatiin hieman lisää rahaa, niillä teetettiin Raya Diversille ensimmäinen kyltti. Raha ei riittänyt edes aamupalaan, koska he halusivat niin paljon panostaa yritykseen.
Thaimaa on ennen ollut länkkäreiden suhteen vaikea paikka. Garyn avulla he pääsivät hieman tutuiksi paikallisten kanssa, koska hän oli asunut saarella pidempään. Miehet painoivat päivästä toiseen pitkää työpäivää. Se työmoraali on Raya Diversilla myös tänä päivänä. Ne hommat on tehtävä, mitä on tehtävä, mutta sen jälkeen ei tarvitse esittää tekevänsä töitä. Töitä tehdään, kun töitä on, ja ne tehdään kunnolla. Piste.
Kivikalan käsimerkki
Sana uudesta sukelluskeskuksesta lähti leviämään suusta-suuhun-tekniikalla suurilta osin. Asiakkaita alkoi tulemaan pikku hiljaa. Nettiä ei ollut, ja tekstiviestin lähettäminenkin onnistui ainoastaan yhden tietyn kukkulan päältä. 2003 yritys alkoi saamaan hieman tuloja, ja he tekivät ensimmäisen sopimuksen mm. Aurinkomatkojen kanssa. Asiakkaat olivat todella tyytyväisiä. Samoihin aikoihin avattiin toimipisteet Krabille ja Phuketiin. Omia sukellusvarusteita saatiin hankittua lisää.
Tuli joulukuu vuonna 2004. Tsunami. Raya Divers menetti sukellisvarusteita Rayan saarella ja Khao Lakissa. Vakuutus ei korvannut mitään, joten kaikki työ oli tehtävä alusta alkaen uudelleen. Janne Miikkulainen ja muu henkilökunta tekivät hurjasti töitä Khao Lakissa, jossa he keräsivät esimerkiksi nimilistoja turvassa olevista ihmisistä muiden auttamistöiden lisäksi. Rayan saarella onneksi monet saatiin kuitenkin pelastettua, eikä mittavia henkilövahinkoja päässyt luojan kiitos syntymään. Rayan saarella menehtyi yksi tyttö. Tsunamin jälkeinen mediahuomio teki Raya Diversista ns. vakavasti otettavan yrityksen, jopa ilmiön, koska he huolehtivat ihmisten turvallisuudesta monissa eri paikoissa ja tekivät kaikkensa, jotta vahingot saataisiin minimoitua, eikä uusia vahinkoja enää syntyisi. Jos haluat lukea lisää Tsunamin aikaisista tapahtumista, suosittelen lukemaan tämän artikkelin Hämeen Sanomista
Divemaster Oskari
Se ei jäänyt meiltä huomaamatta, että Raya Diversin keskuudessa vallitsee erityinen me-henki. Yrityksessä on rento meininki, mutta turvallisuus ja työt on etusijalla. Tsunamin jälkeen meni muutama vuosi, ennen kuin yritys pääsi takaisin jaloilleen, jonka jälkeen firma kasvoikin melko isoksi.
Dive instructor Tatu
Muistatteko TV-ohjelma Suuri seikkalu? Jani Mäkinen on häärinyt myös sen takana. Kuin myös Elämystaikureissa ja erilaisissa stunttitapahtumissa. Hän on siis ollut todellakin monessa mukana. Raya Divers on hoitanut myös Martina ja Hengenpelastajat -realityn turvasukellukset, sekä suunnitellut ohjelmassa toteutetut tehtävät. Sanomattakin on selvää, että he pitivät myös huolta yleisestä turvallisuudesta koko ohjelman kuvauksen ajan. Myös realitysarja-Paratiisi on kuvattu Phuketissa ja Rayan saarella.
Hotellimme Rayaburin uima-allas
Meillä oli upea viikko Rayan saarella. Voin lämpimästi suositella sitä kaikille! Myös muita vesiaktiviteetteja, kuten SUP-lautailua ja snorklausta on tarjolla näissä upeissa maisemissa. Jos haluatte lukea saaresta tarkemmin, suosittelen lukemaan Pingviinimatkat-blogista kattavan esittelyn Rayan saaresta. Sukellukset meille tarjosi blogiyhteistyönä Raya Divers.
Huhtikuun kymmenes päivä valkeni Bukit Lawangissa, pohjois-Indonesiassa kuumana ja kosteana. Heräsin bungalowissamme jo aikaisin kuumuuteen ja pihalla kurnuttaviin sammakoihin ja jo tutuksi tulleeseen kukkoon, joka ilmaisi aamun saapuneen komean kiekaisun saattelemana. Vatsan pohjalla kipristeli. Tänään on se päivä, kun tulemme patikoimaan Sumatran viidakossa ja yöpymään siellä. Tulen kokemaan jotain, mikä on tavallaan tuttua (vaeltaminen ja telttailu) mutta samalla niin erilaista, kun mikään aiemmin kokemani (Sumatran viidakko). Minulla ei onneksi ollut vielä mitään käsitystä, mitä seuraavat 24 tuntia tulisi pitämään sisällään. Onneksi, sillä toivon, että voitte pystyä kuvittelemaan kertomani perusteella kaiken sen kuumuuden, fyysisen kuormituksen ja myös upeiden näkymien ilotulituksen, jonka me Sumatran viidakkovaelluksellamme koimme.
Aloitimme aamumme aamiaisella, samaan tapaan kuin joka aamu, valitsemalla joko toastin tai pannarin. Tähän lisäksi saimme tuoreita passionhedelmiä, ananasta, banaania ja mandariineja, sekä Indonesialaista ”kopia”, joka maistuu kyllä kahville, mutta on kuitenkin hieman erilaista. Kaadoimme kahviimme runsaasti kondensoitua maitoa ja sokeria, sekä aloimme hotkia pannareita ja paahtoleipiä hyvällä ruokahalulla, sillä energiaa tänään tarvittaisiin. Pohdimme molemmat hieman jännittyneinä päivän kulkua. Tänään oli aika luopua sukattomasta elämästä ja kiskaista bambusukat ja vaelluskengät jalkaan. Siitä huolimatta, että reitille suositeltiin pitkiä housuja, laitoimme molemmat lyhyet. Päivä oli jo aamulla niin kuuma, että ei ollut kahdella suomalaisella puhettakaan pitkistä housuista
Mulla oli mukana kaksi Epipen-adrenaliinikynää allergisen reaktion varalta, riippumatto köysineen, särkylääkkeitä, vaihtovaatteet, kolme litraa vettä, paperia, matkapäiväkirja ja kynä, pyyhe, kamera, lompakko ja passi, sekä sandaalit taukokengiksi. Nyt kun katson jälkeenpäin tuota tavaramäärää niin en voi olla miettimättä, että miten ihmeessä se painoi noin kahdeksan kiloa. Joko olen unohtanut mitä mulla oli mukana noiden lisäksi, tai sitten mulla vaan oli painavaa tavaraa. Joka tapauksessa, rinkka ei alkumatkasta tuntunut painavan, mutta loppumatkasta se painoi _todella_ paljon. Mukaan olin saanut vaelluskengät Salaisesta Agentista, myös mukana ollut rinkka oli saatu sieltä.
Kengät ennen (lopussa jälkeen-kuva, jossa on nähtävissä hieman erinäköiset popot)
Lähdimme vihdoin matkaan majoituksemme henkilökunnan kanssa mopokyydillä. Jep, mopokyydillä. Olin Medanista tullessa nähnyt millaista on Sumatralainen mopokulttuuri, ja voin sanoa, että Suomen vastaava ei todella vedä vertoja tälle. Ensihoitajana suljin kyydissä joskus silmäni, sillä olin varma että kohta kolisee. Kypärähän on tässä maailman kolkassa vain tiellä, koska siitä tulee turhaa ilmanvastusta ja se hidastaa vauhtia. Tiet on paikoin niin huonossa kunnossa, että olin vähintäänkin varma, että kaadumme kun iso kivenmurikka vierähtääkin pois alta. Selvisimme kuitenkin ehjinä Bukit Lawangin keskustaan lähtöpisteelle. En ole ikinä tässä maailmassa ollut niin varma, että kuolen nämä vaelluskengät jalassa tänään.
Keskustan sokkeloisilta kujilta ilmestyi kohta meidän porukkamme. Matkassa olisi tänään me, kaksi suomalaista, kaksi liettualaista, aviopari Simonas Tilindis ja Egle Tilindiene, sekä meidän viidakko-oppaamme Jungle NangNang ja Dieky Uan. Kun porukka oli kasassa ja oli aika aloittaa vaellus, pysähdyin hetkeksi ihmettelemään tätä hetkeä. Seisoin siinä riippusillan juurella paahtavan kuumassa auringossa ja kuuntelin takaani kuuluvaa kaupungin hälinää. Katsoin edessäni pauhaavaa kuohuvaa koskea ja jylhää riippusiltaa, jonka askelmat näyttivät vähintäänkin remonttia vaativilta. Sisälläni kupli jännitys tulevasta. Olin kiitollinen tästä hetkestä, tämän minä muistan elämäni loppuun saakka.
Lähdimme porukalla sopivan verkkaiseen tahtiin patikoimaan kohti Gunur Leuserin kansallispuistoa, jossa viihtyy monimuotoinen kattaus viidakon kasveja, eläimiä ja ötököitä. Sunnuntaipäivä oli suosittu ajankohta myös paikallisilla lähteä patikoimaan kansallispuistoon. Kansallispuiston portilla miehen kanssa poseeratessamme olimmekin kovaa valuuttaa paikallisille, sillä paikallinen toisensa jälkeen halusi myös tulla kuvaan kanssamme. Alkumatkasta ihmettelimme mm. puuta, jonka kuoren alta paljastui vieno kanelin tuoksu. Oppaamme halusi, että painamme tämän tuoksun mieleemme, sillä se on viidakon tuoksu. Matkalla oli myös useita kumipuita. Niistä paikalliset edelleen keräävät valkoista nestettä puolikkaisiin kookoksien kuoriin, joka aikanaan kuivuu kumiksi. Oppaamme myös epäili, että Indonesiassa on niin paljon väkeä sen takia, että kumipuita on keksitty hyödyntää verrattain myöhään, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. 🙂
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Pahoittelut laadukkaasta kuvanmuokkauksesta, mies ei tahdo kasvojansa nettiin, ja tämä on paras mihin Lightroomilla pystyin 😉
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Meille oli jo hyvin pian lukuisien nousujen ja laskujen jälkeen selvinnyt, että tästä ei todellakaan tule helppoa. Olimme nähneet ensimmäisen orankiemon poikasineen jo aika pian portista tulon jälkeen, mutta muut orangit ja apinat ovat syvemmällä viidakossa. Tuntui ihan uskomattomalta nähdä oranki niin läheltä. Ne ovat niin paljon meidän kaltaisiamme, että se on jopa vähän pelottavaa. Sumatran orangit ovat pääosin ystävällisiä (lukuunottamatta Mina-orankia), mutta halutessaan voivat purra ihmiseltä käden irti. Se jos mikä herättää kunnioitusta noita eläimiä kohtaan. Taas minulla oli etuoikeutettu olo, kun seisoin siinä puun juurella ja katselin ylhäällä poikastaan hellästi kantavaa orankiemoa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Jatkoimme matkaa, ja edessä oli reitin ensimmäinen jyrkkä nousu. Siinä nelinkontin rinkka selässäni käsiä apuna käyttäen kiivetessäni en voinut olla miettimättä, että onko tämä kyseisen ponnistelun arvoinen reissu. Tässä vaiheessa en vielä tiennyt, että samanlaisia nousuja oli vielä edessä lukuisia, ja tulisin menemään fyysisen kuntoni äärirajoille ja niiden yli. Lopulta noin puolen tunnin kiipeämisen jälkeen pääsimme tasamaalle, jossa oli tarkoitus pitää välipalatauko. Oppaamme valmistivat meille maittavan välipalan tuoreista hedelmistä, ja saimme myös palkinnon kiipeämisestä toisessa muodossa: apinat haistoivat tuoreet hedelmät ja tulivat paikalle sankoin joukoin. Siinä me istuimme hedelmiä syöden, ja aavistimme muiden läsnäolon ennen kuin mitään näkyi. Yksi isompi apina tuli lähelle katselemaan, joskos meiltä irtoaisi vaikka ananaksen jämät tai muuta hyvää. Sumatran apinat ovat villejä, mutta kuitenkin tottuneita ihmisiin. Ikävä kyllä ne ovat saaneet ruokaa oppailta, sillä kuten arvata saattaa, joku turisti on joskus mielensä pahoittanut, kun apinoita ei näkynytkään. Hedelmiä antamalla ne tulevat näkyviin ja osaavat myös odottaa niitä saavansa. Tämä on ihan vain turismin ansiota. En oikein osaa sanoa mitä olen siitä mieltä.
Olimme vaeltaneet jo useita tunteja, minä olin kadottanut ajantajuni ihan täysin. Vaeltaminen on siinä mielessä hyvää puuhaa, että sitä monotonista taaperrusta suorittaessa on aikaa ajatuksille. Oppaamme kyllä tasaisin väliajoin kertoivat meille viidakosta ja sen eläimistä, ja juteltiin me toki retkiseurueenkin kesken, mutta pidin siitä, että oli tilaa olla ihan vain hiljaa ja ihmetellä kaikkea näkemäänsä. Lounas syötiin pahvisista tötteröistä, joiden sisällä oli maukasta Nasi Gorengia. Makasin lounaan jälkeen selälläni ja katselin apinoiden painosta heiluvia puun oksia ja kuuntelin kaikkia niitä erilaisia ääniä, mitä viidakossa kuului.
Kevyt hiki
Kun puhun nousuista ja laskuista, niin en tarkoita mitään jyrkkää ylämäkeä. Tarkoitan, että jos halusit päästä ylös, jouduit käyttämään sekä käsiä että jalkoja päästäksesi ylös. Jouduit tarttumaan puiden runkoihin ja ihan oikeasti kiipeämään ylös. Ne eivät myöskään olleet mitään pikku nyppylöitä. Nousut ja laskut olivat keskimäärin 400m pitkiä. Siis yksi stadionin juoksurata. Se on hirvittävän pitkä matka mennä nelinkontin kahdeksankiloinen rinkka selässä, 36 asteen kuumuudessa, jossa ei tuule yhtään. En ole koskaan hikoillut noin paljoa. Vettä ja elektrolyyttijuomaa oli juotava ihan koko ajan, ja lähteistä sai onneksi täydennystä pulloon. Join vaelluksen aikana vettä noin kuusi litraa, ja kävin pissalla ensimmäisen kerran kuudelta illalla!
Oppaamme olivat koko alkumatkan kertoneet kauhutarinoita yhdestä Sumatran orangista, Minasta. Mina on kuulemma aggressiivinen, ja hänelle täytyy antaa jotain hyvää, tai hän hermostuu. Minalla on kuulemma arpi otsassa, koska eräs turisti oli kerran lähestynyt Minaa tyhjin käsin, ja Mina ei ollut tätä hyväksynyt. Oranki oli hyökännyt hampaillaan turistiin kiinni, mutta tämä olikin ottanut lanteiltaan viidakkoveitsen, ja lyönyt Minaa otsaan. Oranki ei ollut tästä saanut kuin pienen haavan, mutta turisti oli joutunut sairaalaan tikattavaksi. Tämä oli vain yksi viidakkohuhu muiden joukossa, mutta kieltämättä tarinat saivat puntin tutisemaan. Kun vihdoin tulimme kohtaan, jossa Mina usein liikkuu, olimme kaikki hyvin jännittyneitä, kun näimme ensi vilauksen tästä valtavasta orankista. Annoin kamerani oppaalle, joka käski hermostuneella äänellä meitä menemään kauemmas. Luulen, että kaikki tämä on vain esitystä, mutta oranki on kuitenkin luonnonvarainen eläin, jolla on isot hampaat ja valtavat voimat, joten ei vaadittu paljoa, että koko konkkaronkka lähti luikkimaan vallan nopeasti, kun Mina alkoi meitä lähestyä.
Mina poikasineen
En ole kylmän veden ystävä, enkä missään nimessä mene uimaan jos vesi on jääkylmää. Kertonee jostain, että Sumatralla päästyämme luonnonvaraisen pienen kosken ääreen menin välittömästi uimaan, vaikka vesi oli todellakin jääkylmää. Meillä oli molemmilla niin järjettömän kuuma, että jääkylmäkin vesi tuntui ihanalta pelastukselta siihen hetkeen. Menin uimaan vaellusvaatteet päällä, sillä tiesin, että hetken päästä ne ovat jo kuivat ja alkavat kastua hiestäni uudelleen. Hetken taas kuuntelin viidakon ääniä ja katselin sitä vihreyttä ympärilläni. Meillä on maapallolla uskomattoman hienoja paikkoja, ja minä sain kunnian seistä keskellä yhtä niistä. Sumatra oli lumonnut minut jo ensi näkemältä, mutta nyt rakastun siihen yhä enemmän ja enemmän. Liekö kyse fyysisen aktiviteetin tuomista endorfiineista vai hetkellisestä viileän tunteesta, mutta en olisi sillä hetkellä halunnut olla missään muualla.
Seuraavaksi olikin luvassa taas yksi nousu. Teimme matkaa Sumatra Viewpointille, josta olisi upea 360-asteen näkymä ympäri viidakon. Taas nelinkontin kapuamaan. Olin hikoillut jo rinkkanikin ihan märäksi. Mies tuli perässäni, sillä jalkani olivat niin hapoilla, että askel lipsui kohdassa jos toisessakin. Kerran jalkani lipesikin, mutta olin ottanut liaanista kiinni, ja jäin käsistäni roikkumaan sen varaan. Täällä pitää todella keskittyä kiipeämiseen, jos haluaa selvitä viidakosta ehjin nahoin. Jos keskittyminen herpaantuu, niin voi huonolla tuurilla käydä todella pahasti. Sumatra ei ole paikka, johon voi lähteä leikillä. Täytyy olla joko hyvä kunto tai sisua, mieluiten tietysti molempia. En tiedä kunnosta, mutta sisua minulta kai löytyy. Kun olimme vaeltaneet seitsemän tuntia, kysyi toinen viidakko-oppaamme, että haluanko vaihtaa rinkkani hänen kevyeen reppuunsa. En vaihtanut. Jos olen selvinnyt armeijan täyspakkausmarssista, niin selviän kyllä tästäkin. Olin tosin niin uupunut, että en usko että armeijassakaan koskaan olin fyysisesti noin loppu.
Elämäni upein näkymä. Sen takana oli tuhottomasti fyysistä työtä.
Tässä näette ihmisen, joka on aivan loppu. Jaloista näkee, että kiivetty on!
Reitin loppu alkoi häämöttää. Saimme valita joko pidemmän ja loivemman reitin, tai lyhyemmän ja jyrkemmän reitin. Yksissä tuumin päätimme valita lyhyemmän ja jyrkän reitin, koska kaikki halusivat vaan äkkiä päästä leiriin. Luvassa oli ruokaa, seurustelua, korttipelejä ja nuotio. Nämä kirkkaana mielessämme lähdimme viimeiselle rutistukselle. Ehdimme laskeutua noin sata metriä, kun oppaamme yhtäkkiä pyytää meitä tulemaan ylös. Kyselimme ihmeissämme, että mitä varten, oletimme heidän pilailevan ja keksineen jonkun hyvän vitsin, sillä ylhäällä olevalla oppaalla oli lehdistä tehty kruunu päässä. Kyseessä ei kuitenkaan ollut vitsi, sillä toinen oppaamme oli erehtynyt alastuloreitistä, ja menimme väärää puolta alas. Siinä vaiheessa kun lähdin kapuamaan sitä pystysuoraa, savista seinämää uudelleen ylös alkoi kyyneleet kihota silmiini. Olin aivan loppu, ja nyt jouduimme vielä etsimään jo kauan kadonneita voimia uuteen ylösnousuun. Kyyneleet valuivat pitkin poskiani sekottuen jo kasvoilla helmeileviin hikipisaroihin, kun kapusin takaisin ylös.
Äkkiä nielin kuitenkin kyyneleeni, sillä koko ajan päässäni oli jyskyttänyt ajatus siitä, että jos nyt kyykkään tänne, niin minua ei pelasta kukaan. Jos en täältä omin voimin pääse pois, niin sitten jään tänne. Kaivelin viimeisetkin voimavarani käyttööni, ja lähdin keskittyneenä viimeiseen laskuun. Jaloissani ei ollut enää voimia, ja ne meinasivat tasamaallakin pettää jo alta. Käsissäni riitti vielä onneksi voimia, ja meninkin alas lähinnä niiden avulla. Katse alas, sopiva puunoksa ja siitä kaksin käsin reipas ote ja laskeutuminen alas käsien varassa. Tämä sama toistettiin niin monta kertaa, että olin alhaalla. Reitti oli siinäkin mielessä haasteellinen, että pohja oli todella savinen, ja siihen oli muodostunut liukkaita ”luiskoja” muiden kulkijoiden kengistä. Nyt täytyi olla todella tarkkana, sillä väsyneenä ja nälkäisenä voi keskittyminen herpaantua todella herkästi.
Kuvitelkaa että olette vaeltaneet painava rinkka selässänne kymmenen tuntia yli kolmenkymmenen asteen lämmössä, jossa on kuumaa ja kosteaa. Vaatteesi ovat ihan läpimärät, koska olet hikoillut niin paljon. Olet edennyt kokonaismatkana vain 12 kilometriä, mutta noussut parhaimmillaan 500 metriä pystysuoraa seinämää ylös, ja hetken päästä mennyt saman matkan alas. Kuvitelkaa, kun opas sanoo sinulle, että ”We have reached our camp, but it’s on the other side of the white-water”. Edessä oli leirejä, joissa istui muita vaeltajia hymyssä suin kysellen meiltä päivämme kulkua. Hymyillen vastasin, että hyvin meni, mutta samalla mietin mielessäni, että miten ihmeessä pääsen tuon kuohuvan kosken toiselle puolen. Jos kaadun, en uimalla pääse mitenkään eteenpäin. Onneksi hätä ei ollut tämän näköinen, sillä rinkkamme sujautettiin muovisäkkeihin ja sidottiin kiinni renkaaseen, ja renkailla myös me pääsimme kosken yli. Kastuihan siinä tietenkin, mutta jo valmiiksi hiestä märkänä se oli vain pelastus.
Näkymä meidän leiristä
Vihdoin olimme leirissä. Muistan vieläkin, kun kuvasin minusta ja miehestäni fiilisvideon. Seisoimme siinä 20 sekuntia hiljaa puuskuttaen, ja lopulta sanoin kameralle, että ”Ei, mulla ei ole sanoja. Mut kuunnelkaa tätä koskea ja näitä ääniä”. Fiilis leirissä oli uskomaton. Me teimme sen! Halailimme miehen kanssa onnellisina, fyysisesti aivan riekaleina, henkisesti isoa kokemusta rikkaampina. Kaikista maailman kolkista seisoimme keskellä Sumatran viidakkoa, kuohuvan kosken vieressä. Taivas alkoi kerätä mustanpuhuvia pilviä ja jossain alkoi jo jyristä. Siinä muovin päällä istuessani ja syödessäni porukalla yhteistä illallista en voinut olla kuin hiljaa. Sumatra jätti minut sanattomaksi. Hetken ehdimme juoda kahvia ja pelata tikkuarvoituksia ja korttipelejä, kun alkoi hiljalleen ripsiä. Kello oli noin yhdeksän, kun siirryimme laavuumme pitämään sadetta.
Alkoi hurja ukkonen. Luonnonvoimien edessä ihminen on voimaton, ja se on yksi asia, minkä takia olen hulluna luontoon ja vaeltamiseen. Tekee ihmismielelle hyvää päästää irti kontrollista ja hyväksyä se, mitä luonto tänään tarjoaa. Siirryttyämme laavuumme laitoin hetkeksi pitkälleen. Nukkumapaikka ei ollut kovin kummoinen: patjaa ei ollut käytännössä ollenkaan, ja tyynynä toimi peitto ja pyyhe, sillä päätin kaivaa riippumaton repustani ja nukkua se peittona. Nukahtamiseen mennyt aika lasketaan sekunneissa. Ukkosta, sadetta, koskea, viidakon ääniä ja muiden korttipelejä kuunnellessa uni tuli hyvin nopeasti.
Yöllä tuli jossain vaiheessa jopa kylmä, vaikka illalla oli vielä niin kuuma, että hiki vaan valui, enkä tiennyt miten päin olla. Vedin pitkähihaisen neuleen riippumattokankaan ja itseni väliin, ja taas oli hyvä olla. Välillä heräsin siihen, kun lantion luut painoivat niin paljon kovaa maata vasten, että luulin hetken saavani mustelmia. Kaiken lisäksi jossain vaiheessa herätessäni tajusin, että nyt on kyllä kova vessahätä, mutta olin niin väsynyt enkä halunnut kastua, että sinnittelin aamuun asti.
Aamu valkeni kauniina ja puolipilvisenä. Heräsin ennen muuta porukkaa, mutta leirimme kokki oli jo hereillä ja teki aamiaista. Kello oli siinä kahdeksan ja yhdeksän välillä. Ryntäsin heti ensi töikseni ”jungle toilettiin”, eli puskapissalle. Voitte uskoa miten paljon nauratti, kun tajusin yhden jutun. Kaikista paikoista tällä reissulla, kuukautiseni alkoivat juuri Sumatran viidakossa. No, ei kai siinä sitten, äkkiä takaisin laavulle ja tonkimaan rinkasta tykötarpeita. Koskeen aamupesulle, ja odottelemaan että muut heräävät. Jos selvisin näistä naistenvaivoista armeijassakin leireillä, niin selviän minä täälläkin.
En tullut ottaneeksi meidän laavun sisältä kuvaa, mutta ulkopuoli oli yhtä vaatimaton, kuin sisäpuolikin
Aamupalaa söimme kosken vieressä puissa keikkuvia apinoita katsellen. Huomasimme, että vastapuolen leiriin oli juuri laskeutumassa orankiemo poikasineen, joten suuntasimme sinne. Tämä oranki ei yhtään ujostellut ihmisiä, ja oppaamme kertoikin, että sama oranki tulee vähän väliä leiriin katsomaan, että mitä on tarjolla. Se oli jopa juonut teetä mukista ennen kuin saavuimme paikalle. Nyt tällä oli pala jätesäkkiä, jonka alla hän keskellä leiriä leikitteli. Poikanen seurasi emonsa puuhia sivusilmällä, ja he järjestivätkin emonsa kanssa meille aamunalkajaisiksi oikein kunnon show’n. Oli upeaa katsoa orankin puuhia ihan läheltä.
Mies istuu meidän ”ruokalassa” ja ihmettelee maisemia
Simonas ja pikkuapinat
Kävimme vielä luonnonvaraisella vesiputouksella peseytymässä, ennen kuin oli aika pakata leiri ja kamat kasaan, ja lähteä ”jungle taxilla”, eli laskea koski renkailla kohti loppupistettä. Vesi oli toki jääkylmää, ja nyt kun takana ei ollut fyysistä aktiviteettia, niin olin sanalla sanoen jäässä. Matka renkailla pitkin koskea kesti 45 minuuttia. Maisemat oli aivan järjettömän upeita, ja paikoin viidakko nousi niin korkealle, ettei yhdellä silmäyksellä nähnyt kaikkea. Oppaat istuivat ensimmäisessä ja viimeisessä renkaassa, ja ohjailivat meidän ajoneuvoamme niin, että kaikki varmasti kastuivat. Tukkijoki ei tunnu enää missään tuon jälkeen.
Meidän viidakko-oppaat ja kokki
Monitor lizard
Kengät jälkeen…
Lopulta olimme tulleet koskea pitkin hotellille, jossa liettualaiset majoittuivat. Jäimme kaikki tässä pois kyydistä, ja oli haikeiden hyvästien aika. Olimme kokeneet porukalla jotain sellaista, jota muistelemme vielä pitkään, ja joka yhdistää meidät loppuelämäksi. Otimme muistoksi kuvia, ja vaihdoimme yhteystietoja. Me menimme mieheni kanssa hotellin terassille, jossa otimme kahvit odotellessamme kyytiä takaisin majoituksellemme. Sain eteeni kahvikupin, ja terassilta oli näkymä koskelle ja viidakkoon. Siinä hetkessä aika tuntui pysähtyvän. Yritin vielä tallettaa mieleni sopukoihin viimeisiä hetkiä näissä maisemissa. Kohta meitä jo tultiinkin noutamaan, mopokyydillä tietenkin. Kumma kyllä paluumatkalla en enää pelännyt, sillä olin selvinnyt Sumatran viidakosta. Menin luontoon kylään, ja luonto otti minut avosylin vastaan.
Seuraa matkaa myös somen puolella: IG: @lifelongadventureblog / Snapchat: @kiiruna (aktiivisin some matkalla) / Twitter: @kiiralindfors
Heipparallaa täältä Indonesian auringosta! Meillä on reissua nyt takana vähän päälle pari viikkoa, ja edessä enää vähän vajaa saman verran. Reissu on tähän mennessä ollut ihan huikea! Ollaan näinkin lyhyessä ajassa ehditty nähdä jo monen monta paikkaa. Matka alkoi tutusta ja turvallisesta Thaimaasta, eikä se pettänyt tälläkään kertaa.
Vietimme ihanan viikon Koh Racha Yailla, joka myös Martina ja hengenpelastajat -sarjasta tunnetaan. Maisemat olivat ihan uskomattomat; turkoosinsininen meri yhdistettynä kirkkaanvalkoiseen hiekkaan, ja takuuvarmaan aurinkoon. Puhumattakaan niistä sukelluksista, voi pojat!
Thaimaan viikon jälkeen oli aika jatkaa matkaa kohti Bukit Lawangia, joka sijaitsee Indonesiassa, tarkemmin sanottuna pohjois-Sumatran ihan pohjoisessa kärjessä. Ero Raya Yain hiekkarantoihin oli melkoinen! Hökkelikyliä, riisipeltoja, erinäisiä eläimiä pitkin poikin maita ja mantuja, viidakkoa ja paikallisia, jotka länkkärin nähdessään tulivat kaukaa ihan lähelle katsomaan. Lapset tulivat hieman pelokkaasti lähelle, pitäen kuitenkin etäisyytensä. Mopoilijat ja autoilijat vilkuttivat ohi ajaessaan iloisesti tööttäilyn saattelemana.
Paikalliset kaahasivat kuin hurjapäät. Toki, hurjapäiseltä se tuntui vain meistä, heille se oli ihan normaalia liikennettä. Näimme orankeja ja norsuja, sekä muita viidakon eläimiä. Tutustuimme ihmisiin, niin muihin länkkäreihin kuin paikallisiinkin. Olimme täysin ulkona mukavuusalueeltamme.
Nyt olemme lyhyen Malesian vierailun jälkeen takaisin Indonesiassa. Vietimme Kuala Lumpurissa vain kaksi yötä ja yhden kokonaisen päivän, mikä jätti ainakin minulle kipinän palata vielä takaisin. Niin Kuala Lumpuriin, kuin Malesiaan ylipäätänsä. Tämän reissun toisiksi viimeinen etappi on nyt tässä. Tällä hetkellä olemme Nusa Duassa hotellissa, ennen kuin huomenna otamme allemme speedboatin ja suuntaamme Gili Trawanganille sukeltelemaan.
Trawanganille saapuu myös suomalaispari, johon tutustuimme Lake Toballa Sumatralla. Se olikin muuten hauska sattuma! Ehdimme juuri ja juuri sillä hetkellä lähtevään lauttaan, ja kun heitimme vielä kiitokset ja hyvästit paikalliselle kuskillemme, huudahti yläkannella istuva pariskunta: ”Ootteko te suomalaisia?”. Minä siihen, että ”no, ollaanpa hyvinkin! Mistä tiesit?”, johon pariskunnan miesosapuoli, myöhemmin Santeriksi esittäynyt mies naurahti, että ”no kyllä suomalaisen tunnistaa, kun se puhuu englantia!”. Tottahan se on, vaikka puhuisi kuinka hyvin englantia, niin aina on pieni korostus, joka paljastaa alkuperän. He tulevat myös Trawanganille, ja ainakin itse odotan kyllä innolla jälleennäkemistä. Kotimaassa tuskin olisimme koskaan tutustuneet, mutta reissun päällä on aina jotain yhteistä.
Mitäs tykkäsitte kuvista? Niitä nimittäin riittää! Saatte niitä lisää, kun on aika kirjoitella varsinaisia postauksia reissun sisällöstä. Sumatralla ei ollut wifiä eikä televisiota ollenkaan, joten nyt tuntuu varsin eriskummalliselta, kun hotellissa on molemmat. Ollaan palattu taas niin sanotusti sivistyksen pariin, hehe!
Greetings from Bali, Indonesia! Oh boy what a trip this has been. We have been travelling for just over two weeks, and still have almost two weeks left. Our first week in Thailand was a bliss. Koh Racha Yai was stunning, all the people in the island very nice and food was also great. But the diving, oh boy… It was something! I really want to go back some day.
After our week in Thailand we went to Bukit Lawang, north Sumatra. There we went hiking and slept one night in the jungle. It was the hardest thing I have ever done, and I have been in the army! That place was so much different than any other I have been in. People driving cars and motorcycles like maniacs and honking every time they saw us walking near the road. Children came to see what are those people who don’t speak their laguage etc. But it was a great experience!
Now we are in Nusa Dua, Bali, taking a good night sleep before heading to Gili Trawangan tomorrow. There we are going to dive more and just relax and enjoy the sun and this holiday. It has been a blast this far! I hope you enjoyed the pictures above, they are all taken during our trip, and I am gonna do spesific posts about different places and activities during our trip when we land back home.
Dont’t forget to follow me on my social media accounts! Instagram: @lifelongadventureblog / FB: Lifelong Adventure / Snapchat: @kiiruna and Twitter: @kiiralindfors
Mulla on nyt vähän hoppu, ja Rayan toimiston kundeista en todella halua kiireessä kirjoittaa. Meillä on ollut ihan uskomaton viikko! Hienoja sukelluksia, meidän dive instructor Tatu on ihan huikean hyvä jätkä, ja saattueen mukana tullut numeroa vaille divemaster Oskari ei kalpene Tatun rinnalla (tällä saarella ei kyllä kukaan, paitsi kiinalaiset, kalpene muutenkaan). Haluan ajan kanssa kirjoittaa ylistyspuheen Raya Diversin Racha Yain osastolle, joten tässäpä teille ensimmäinen sukellusvideo katseltavaksi sillä välin!
Tällä hetkellä vedellään viimeisiä Raya Yailla, ja perjantaina siirrymmekin takaisin Phuketiin. Lauantaina on aika vaihtaa maata, kun lennetään Phuketista Medaniin.
Sukellukset tehty blogiyhteistyössä Raya Diversin kanssa
Täällä sitä nyt paistatellaan Thaimaan auringon alla! Ette voi uskoa, miten kauan olen tätä reissua odottanut (tai osa varmaan voikin, hehe). Saavuimme siis 2.4. Thaimaan aikaa klo 11 Phuketin lentokentälle rättiväsyneinä ja ihan kaikkensa antaneina, vaikka päätyö lennon aikana olikin istuminen, nukkumisen yrittäminen ja ajan kuluttaminen.
Matka lentokentälle sujui kivuttoman kotoisasti omalla autolla isäni toimiessa autonkuljettajana ja äitini tuli mukaan seuraneidiksi. Ei kai malttanut laskea lastaan maailmalle ilman, että saa halata lentokentän ovilla. Mukaan lähti pelkästään käsimatkavaraa, joka sujahtikin näppärästi Salaisesta Agentista saatuihin reppuihin ja rinkkoihin. Minä valitsin Brandit-merkkisen käsimatkatavaroihin mahtuvan rinkan, ja mies taasen samoilla kriteereillä rauhanturvaajienkin käyttämän Hagor-merkkisen ”keikkalaukun”, joka kulkee sekä kädessä, että reppuna selässä.
Aion neuloa kolme kappaletta pipoja Takaisin pintaan-elokuvan sukeltajille kuukaudessa, ja vaikka en neuloisi niitä, olisi mulla joku käsityö mukana kuitenkin!
Voitte kuvitella sen riemun, kun lähtöportilla huomasimme, että samalle lennolle on tulossa vain kourallinen ihmisiä. Alle 50 ihmistä isossa kaukolentokoneessa! Saimmekin näppärästi paikat hätäuloskäynnin vierestä, joten jalkatilasta ei ollut pulaa. Siitä tosin meillä ei kääpiökokoisena pariskuntana ole ikinä pulaa muutenkaan, mutta nyt olisin melkein mahtunut pitkittäissuunnassa makaamaan penkkini eteen. Luksusta. Sain nostettua jalat ylös edessäni olevan ulokkeen päälle. Vielä kun laittoi tyynyn jalkojen alle ja peiton päälle, niin oli melkein kuin kotisohvalla olisi istunut. Kone oli niin tyhjä, että lentoemännät ohjeistivat ns. nukkumaanmenoajan lähestyessä, että kaikille vapaille penkkirivistöille (neljän hengen rivejä) saisi vapaasti käydä pitkälleen. Muuten olisikin saanut hyvät unet, mutta turbulenssi ja siitä seuraavat jatkuvat turvavyöhälytykset pitivät yöunet aika hyvin pannassa. No, tähänpä on onneksi kaksi ensihoitajaa tottunut.
Aamulla vihdoin saavuttuamme Phuketiin, olivat silmät kuin särjellä. Lentokentältä poistuessa ovella tuli vastaan se tuttu lämmin lehmän hönkäys, eli kuuma ja kostea ilmasto. Aurinko, oi miten olen sinua kaivannut! Aamupalalla join kaksi kuppia kahvia, ja vielä kentältä ostin kaksi paikallista energiajuomaa, olin todella lisäenergian tarpeessa.
Thaimaasta on vaikea löytää energiajuomaa, jossa olisi hiilihappoa. Niinpä nappasin matkajuomaksi vajaan tunnin taksimatkalle paikallisia hiilihapottomia, yskänlääkepurkeilta näyttäviä kofeiinipommeja. Niiden voimalla jaksettiin valvoa iltaan asti, ja päästiin unirytmiin kiinni kertaheitolla.
Kerron teille Phuketin kuulumisia ensi kerralla, joten jos et ole vielä laittanut blogin linkkiä suosikkeihin, niin nyt on korkea aika!. Tällä hetkellä majailemmekin jo Koh Raya Yailla (Jossa muuten kuvattiin Martina ja hengenpelastajat), joka on aivan upea paratiisisaari. Huomenna on luvassa päiväsukellus, ja jos tilanne sen sallii, myös yösukellus! Niistä myös myöhemmin lisää, kunhan pääsisi ensin pinnan alle, niin olisi jotain kerrottavaakin. 😉
Ihanaa loppusunnuntaita sinne ruudun toiselle puolelle, ja vielä kerran terveisiä aurinkoisesta Thaimaasta!
Tänään klo 20.30 lentokoneen pyörät irtoaa koti-Suomen kamaralta ja suuntaa kohti Phuketia. Phuketista jatkamme matkaa Raya Yaille, josta siirrymme Malesian puolelle Medaniin, ja sieltä vielä eteenpäin Sumatralle. Sumatran viidakkoseikkailun jälkeen täräytämme jatkoyhteyksien vuoksi Kuala Lumpuriin yöksi, josta singahdamme Balille noin kahdeksi viikoksi. Sieltä siirrymme Singaporeen, josta lennämme takaisin Suomeen. Tätä siis tiedossa seuraavat neljä viikkoa, jee!
Pysy siis kuulolla blogissa, ja mikäli haluat reaaliaikaisempaa tietoa meidän whereabouteista, niin laita seurantaan: Snapchat: @kiiruna Instagram: @lifelongadventureblog ja blogin FB-sivu näkyykin tuolla sivupalkissa, sinne tulee varmasti pienempiä tarinoita jotka ei blogiin pääse.
Mutta nyt jätämme nämä rakkaat koiralaiset ja Suomen taaksemme ja vaihdamme maisemaa, se on adios!
Enää kaksi viikkoa reissuun! Suomessa on jo runsaasti kevään tuntua ilmassa, kun lumi hiljalleen sulaa pois, ja päivät ne vaan pitenee. Lähdemme ihan pian kuukauden mittaiselle matkallemme. Pisin matkamme koskaan, myös pisin aika erossa koirista. Tähän mennessä olen pisimmillään ollut matkalla 12 päivää. En siis edes kahta viikkoa. Voitte kuvitella kuinka paljon alkaa jo jännittää!
Saimme matkavalmistelulistalta malarianestolääkitysreseptin hankkimisen yliviivattua, joten on aika ryhtyä miettimään pakkaamista. Kuinka pakkaamisesta voi tehdä helppoa? Yritämme lähteä matkaan mahdollisimman vähällä, koska siirtymisiä reissullamme tulee olemaan kuitenkin jonkin verran. Mukana on helpompi kantaa tilavaa rinkkaa tai reppua, kun jatkuvasti vetää perässään kovaa ja isoa matkalaukkua. Haluan matkatavaroideni olevan siistissä järjestyksessä. Varsinkin käsimatkavararoissa kulkeva käsilaukkuni on aina kuin pohjaton kaivo; en löydä koskaan mitään nopeasti. Keksin ongelmaan ratkaisun, nimittäin pienen sisälaukun, jonka eri taskuihin ja lokeroihin on helppo järjestää tarvittavat tavarat, ja näin ne myös löytyvät nopeasti.
Löysin sopivasti myös erilaisia säilytysjärjestelmiä muihinkin tarkoituksiin, kuin järjestämään käsilaukkua. Isoimpaan menee paidat, housut ja vaikka bikinit, pienempään sitten taas alusvaatteet ja sukat. Kannessa on viisi pientä taskua alushousuja varten. Mukana on myös irroitettava ”secret bag”, johon voi hienovaraisesti sulloa alusvaatteensa, jotta ne eivät näy muille kun kuljetat niitä suihkutiloihin. Siniseen pussukkaan mahtui juuri sopivasti pieni action-kamera ja sen lisävarusteet.
Tämä pieni kotelo on ollut jo tähän mennessä todella näppärä! Siellä säilytän nykyään muutamaa buranaa ja panadolia säryn varalle sekä nappikuulokkeitani. Tilasin kuulokkeisiin vielä erikseen tuollaisen klipsun, joka varmistaa kuulokkeiden säilymisen siististi. Tämä on helpottanut elämääni todella paljon, sillä mulla asuu taskussa kuulokkeidensolmijatonttu. Aina kun laitan kuulokkeet mielestäni siististi taskuun tai muuhun paikkaan, ovat ne ihan solmussa kun ne ottaa uudelleen esiin. Vaan eipä enää!
Passinkannet tilasin helpottamaan oman passini tunnistusta esimerkiksi hotellin respassa, sekä muuten vaan suojaamaan passin kansia. Mukaan lähtee myös vesitiivis pussi puhelimelle, vaikka meillä onkin jo vesitiivis laukkukin. Pieni vaaleanpunainen pussukka on reissukosmetiikalle. Ne vähäiset meikit ja shampoot joita aion mukanani kuljettaa mahtuvat hyvin tuohon pussukkaan.
Hauskintahan tässä on se, että en edes ole vaaleanpunaisen ylin ystävä, mutta silti olen tiedostamattani hankkinut kaikki nämä vaaleanpunaisena, tai oikeastaan pinkkinä. Kyllä nauratti, kun aloin kasata matkavalmisteluja helpottavia tavaroitani yhteen ja tajusin, että kaikkia yhdistää sama väri. Lempivärini on oikeasti laivastonsininen, mutta jostain syystä kaikki ylläolevat tarvikkeet ovat pinkkejä!
Mitenkäs tämä miehen osuus tavaroista?
Hän lähtee vähän toisenlaisella tyylillä matkoille kun minä. Mukana on kuitenkin tärkeimmät: sukelluspuukko, maski, kello sukellusominaisuudella, paracord-ranneke josta saa tarvittaessa vaikka pyykkinarun, sekä purkki nuuskaa. Hän vielä miettii, että mahtaako pakata mukaan edes boksereita, sillä viime Aasian matkalla hänellä oli uimashortsit jatkuvasti päällään. Nukkuessakaan ei boksereita tarvitse. T-paitoja voi mukaan ottaa muutaman, mutta ei liian montaa, koska ne on kuitenkin liian kuumia päällä. Eli siis alla olevissa kuvissa tärkeimmät mitä mies haluaa matkalle pakata mukaan. Eroaako hieman meikäläisen varusteista? No, lähtee mullakin sukellustöppöset, vedenalainen kirjoitustaulu ja kynä, maski ja regulaattorin minisuukappale mukaan, ettei tässä ihan pelkästään pinkkiä lähde mukaan.
Onko sinulla jotain järjestelmää tai tapaa millä pakkaat reissuille? Mukavaa pääsiäisen odotusta kaikille!
EN / I started to think about my luggage, because we take off in exactly two weeks for our one month trip in Asia. My handbag gets usually very messed up when abroad, so I bought a few things to manage the stuff I carry in my handbag better. There are also little bags for underwear, clothing, earphones, action camera, cosmetics and a waterproof bag for my phone. My boyfriend wants to take a bit different things with him than me. There is a dive watch, diving machete, paracord bracelet, box of swedish snus and diving mask. He is not sure if he even takes a pair of boxers and when I asked about this he answered: ”I need no boxers, last time we went to Thailand all I wore was a pair of swimming shorts.” Well OK then, what we don’t have, we don’t need.
Moikkamoi! Meillä se vaan reissu lähenee, tänään jäljellä lähtöön 17 päivää. 17 päivää! Se on todella vähän, ei sitä oikein edes vielä käsitä, että ihan kohta jo pojotetaan lentokoneessa kohti Phuketia. Kertauksena kerrottakoon, että lennot meillä on 1.4. Finnairin sinivalkoisin siivin suoraan Phuketiin, ja paluulentona samanlainen Finskin suora lento, mutta 28.4. Singaporesta sitten takaisin Helsinkiin. Mitä sillä välin tapahtuu, se on ollut tähän mennessä vielä suuri mysteeri. Nyt suunnitelmat ovat hieman tarkentuneet!
Kuva: Rayaburi Resort / Koh Racha Yai
Olemme yhden yön Phuketissa tasaamassa aikaeroa ja aloittamassa lomaa rentoutuen vaan. Heti seuraavana päivänä suuntaamme Raya Yain saarelle, jossa on tarkoitus viettää viisi päivää vedenalaisissa maisemissa. Lähistöllä sijaitsee mm. Similanin saaret, joista eritoten Richeliu rockin ja Shark pointin hait haluaisin nähdä.
Ostin vastikään myös GoPro-tyylisen actionkameran, jonka kotelo on vesitiivis 44 metriin saakka, eli pääsen tekemään reissun päällä myös videoita! Eritoten odotan sukelluksien suhteen suomenkielistä opastusta, pääsemme nimittäin sukeltamaan Raya Diversin henkilökunnan hellässä huomassa. Saas nähdä joutuuko puhumaan finglishiä, sillä osaan suurimman osan sukellussanastoa vain englanniksi, haha!
Kuva: Mydestination.com / Siam Bay Raya Yailla
Viikon päivät Thaimaassa vietettyämme suuntaammekin sitten ilmeisesti joko Koh Lipen kautta Langkawille, tai sitten Phuketista lentäen, tämä ei ole vielä päätetty. Huomenissa teemme lisää reissusuunnitelmia sen suhteen. Eikä muuten ole välttämättä päätetty koko Langkawille menoakaan. Mies haluaisi kovasti sinne, kun taas itse ehkä ennemmin tekisin seuraavalta etapilta, Sumatralta, pistoja eri paikkoihin.
Langkawilla oleillaan hypoteettisesti aikaa x, jonka jälkeen meitä odottaa Bukit Lawang Sumatralla luonnonvaraisine orankeineen,. Suunnittelimme varaavamme kahden yön viidakkovaelluksen, jonka aikana olisi mahdollista meloa joessa kajakeilla ja jopa kalliokiipeillä. Johan blogin nimikin sen kertoo, että seikkailu-urheilu kiinnostaa tätä kaksikkoa. Lähistöllä olisi myös sukellusparatiisina tunnettu Pulau Weh, Tangkahan, jossa on elefantteja (niiden olot täytyy vielä tarkistaa ennen kuin laittaa rahojaan yhtään mihinkään) sekä myös Madventuresista tuttu makeanveden Lake Toba uskomattomine maisemineen. On siis sanomattakin selvää, että viikon Thaimaassa oleilun ja sukeltamisen jälkeen ei meno ainakaan hyydy.
Kuva: Embun Pagi -tours / Pulau Weh
Edellisiin kuluu aikaa luultavasti hieman päälle kaksi viikkoa. Tämän jälkeen siirrymme yhdeksi yöksi Kuala Lumpuriin, josta lennämmekin sitten Balille. Balille ei ole tehty sen suurempia suunnitelmia. Siellä on tarkoitus pysähtyä, nauttia elämästä, joogata, ottaa rennosti, uida, snorklata ja lukea kirjoja. Niin, ja ihailla upeita auringonlaskuja riisipeltojen ja upeiden rantojen yllä.
Kuva: Viceroy Bali -hotel / Bali, Ubud
Ubudin seutu kiehtoo, mutta myös Nusa Duasta olen kuullut paljon hyvää. Jos olet katsonut leffan Eat Pray Love, tiedät siinä olleen parantajan, Katutin. No, tällaisia Katutin tyyppisiä henkiparantajia on ilmeisesti Balilla enemmänkin, ja Balia pidetään pienimuotoisena henkisen itsensä löytämisen keskuksena. En tiedä kuulostaako suuruudenhullulta, mutta haluaisin Balilla kuunnella itseäni enemmän, hiljentyä, meditoida ja joogata. Haluaisin kohdata ihmisiä ja pysähtyä juttelemaan muiden reissaajien kanssa. Ehkä se ei niin suuruudenhullua olekaan!
Balilta suuntaamme Singaporeen, jossa olemme kolme yötä. Tuntuu varmasti hassulta palata rauhallisen paratiisielämän jälkeen suurkaupungin sykkeeseen, vaikka välissä ollaan toki yksi yö Kuala Lumpurissakin. Singaporen suunnitelmiakaan ei ole vielä tehty, yhdelle yölle on majoitus Little Indian kaupunginosassa, mutta muuten suunnitelmat on vielä ihan avoinna. Avoinna ne saavat pysyäkin, sillä suurissa kaupungeissa saan itse eniten irti spontaanista kuljeksimisesta. Joka nurkan takana on jotain uutta ja yllättävää. Sitä odotan Singaporelta.
Onko teillä rakkaat lukijat Balin vinkkejä? Miltäs meidän reissusuunnitelmat kuulostaa?
Edit. Hyviä uutisia! Tänään on HS uutisoinut, että etävastaanotto on nyt Kela-korvauksen piirissä! Eli korvauksen jälkeen käynnille jää hintaa 9,90e. Lue juttu täältä.
Innosta hihkuen pääsen nyt esittelemään teille yhden tavan helpottaa matkavalmisteluja. Kerron myöhemmin tarkemmin meidän reissureittisuunnitelmista, mutta jos joku vielä muistaa, niin ensin suunnittelimme matkaavamme Vietnamiin päin. Nyt suunnitelmat ovat hioutuneet lopulliseen muotoonsa, ja suuntaammekin lyhyen Thaimaassa olon jälkeen Indonesia-Malesia -akselille! Indonesiassa on tarkoitus mennä Balille ja sen lähisaarille, joista mm. Lombok lukeutuu malaria-alueeseen, ja siellä olisi hyvä syödä malarianestolääkettä. Myös Malesian maaseudulle suunnatessa (Bukit Lawang, Sumatra) olisi hyvä ottaa estolääkettä. Varsinkin, kun nämä molemmat kohteet tulee samalla reissulla, niin estolääkkeen syöminen on todella suositeltavaa.
Mutta mistä resepti?! Se ikuisuuskysymys. Okei, voi mennä työterveyshuoltoon, mutta ainakin meidän työterkkarissa on malaria-alueisiin perehtyneisyys hieman kevyemmillä kantimilla. Terveysasemalta sen voisi tietysti hankkia, mutta sitä varten saa ainakin Tampereella jonottaa lääkäriaikaa tällaisen kiireettömän asian kanssa kuukauden päivät. Voihan sitä jonottaa, jos muistaa estolääkeasian hyvissä ajoin, eikä esimerkiksi kolmea viikkoa ennen reissua. Yksityisellekin voi mennä, mutta vaikka lääke ei itsessään kovaa lovea reissubudjettiin tekisikään, niin yksityisen lääkäriaseman lääkärinpalkkio kyllä tekee. Mullapa on teille uutisia!
Malarianestolääkkeet pystyy nimittäin hankkimaan kotisohvaltakin! Se onnistuu MeeDocin avulla, joka on uusi etälääkäripalveluita tarjoava yritys. Sovellusta voi käyttää joko selaimesta tai kätevällä puhelimeen asennettavalla sovelluksella. Toki palvelut kattaa paljon muutakin, kuin doksisykliinireseptin! Tietysti kolmiolla varustettuja lääkkeitä sitä kautta ei voi määrätä, mutta muita lääkkeitä kyllä, esimerkiksi juurikin antibiootteja.
Palvelussa on suomalaiset lääkärit, resepti kuuluu hintaan, eikä ajanvarausta tarvita. Mikäli lääkäri kokee videoyhteyden tarpeelliseksi, se avataan lääkärin päästä käsin. Minun asiani hoitui kätevästi viestitse, joten video- tai ääniyhteyttä ei tarvittu, mutta sekin on siis tarvittaessa mahdollista. Palvelussa on myös mm. psykologi ja fysioterapeutteja. Kuinka siistiä! Olen käynyt Hämeenlinnassa fysioterapiassa tämän rikkinäisen olkapääni ja jumiutuvan niskani kanssa, mutta nykyään senkin voi hoitaa kotoa käsin. Palvelussa on myös tyytyväisyystakuu, konsultointi maksetaan vasta lopussa, ja jos et ole tyytyväinen, saat rahasi takaisin. Hinta ei päätä huimaa, 34e per konsultaatio, joka on reilusti halvempi kuin yksityinen lääkäri. Vuoden alusta Kelan omavastuuosuudetkin nousivat, joten yksityiseltä ei saa enää niin isoa kelakorvaustakaan.
Valitsin omaksi lääkärikseni mm. Lääkärikeskus Aavassa matkailulääkärin vastaanottoa pitävän Mikko Lehtovirran, jolla on kyllä vaativan tason ensihoitajaa miellyttävä CV! Aloitin keskustelun hänen kanssaan ja kerroin asiani. Vastaus tuli tunnin sisällä oman viestini lähettämisestä.
Haastattelu sujui samanlaisella rutiinilla, kuin missä tahansa lääkärin live-vastaanotolla. Mikko Lehtovirtaa vielä kehuakseni haluan sanoa, että hän tiesi heti missä paikoissa vaaditaan mitkäkin rokotteet ja millä alueilla estolääkitystä on hyvä syödä. Estolääkkeistäkin oli valittavana tavallinen doksisykliini (joka on muuten huono, mikäli olet herkkä palamaan!) ja kalliimpi, mutta lyhyempiaikaisen kuurin vaativa Rumbabor (joka on sama lääke kuin Malarone, mutta halvempi). Kunnon budjettimatkalaisina päädyimme doksisykliiniin kuitenkin, sillä kumpikaan ei pala herkästi.
Mukaan tuli bonuksena vielä vivotif-lavantautidroppi. Rokotesuoja kannattaa näiden lisäksi tarkistaa, ja huolehtia oikeasta aikataulusta. Osa rokotteista täytyy nimittäin pistää todella hyvissä ajoin. Meillä on onneksi kaikki rokotteet hepatiitti A:ta ja B:tä myöten kondiksessa, mutta tässä taloudessa ei onneksi tule hätä käteen, vaikka ei saisi ketään tarvittavia rokottamaankaan, jos vaan reseptin saa. Ollaan molemmat siis ensihoitaja-sairaanhoitajia, niin on rokoteluvat ja tietotaito hanskassa. Miten kätevää!
Haluan vielä loppuun sanoa, että MeeDoc on tosiaan lisensioitu suomalainen terveydenhuollon palvelutuottaja. Sain ihan uskomattoman hyvää palvelua sovelluksen kautta, ja haluan sitä vilpittömästi suositella kaikille. Tein kokeilun yhteistyössä MeeDocin kanssa, mutta terveydenhuollon ammattilaisena en voi kuin olla innoissani tästä. Julkinen terveydenhuolto ratkea liitoksistaan potilaskuormansa kanssa, kun osan asioista voisi hyvin hoitaa tätäkin kautta. Itse aion jatkossa siirtää migreeniongelmani etäpalvelun ratkottavaksi. Tietysti on hyvä hakeutua konkreettisesti lääkärin vastaanotolle, mikäli vaiva on mm. kolmiolääkkeillä hoidettava tai esimerkiksi välitöntä ensiapua vaativa. Ihan kaikkeen ei etänäkään pysty.
Huomioithan myös, että MeeDocin kautta lääkäri ei voi määrätä lääkkeitä EU-alueen ulkopuolelle. Eli jos olet reissussa, niin palvelu toimii varmasti loistavasti avuntarvetta kartoittavana palveluna ja neuvonantajana. On ehkä helpompi marssia paikalliseen sairaalaan, kun on jo tiedossa, että mikä kyseiseen vaivaan tepsii. Vaikka pääosin luotankin lääkäreihin myös ulkomailla, niin suomalaiseen lääkäriin luotan silti kaikista eniten.
Postaus toteutettu yhteistyössä MeeDocin kanssa, mutta kirjoittamani mielipiteet ovat puolueettomia ja täysin omiani.
Rinkat saatu 
Lifelong Adventure 